keskiviikko 16. tammikuuta 2013

Herkku kantarellikeitto

Pitkästä aikaa ruokajuttuja! 

Mietin aamulla että mitähän kummaa sitä söisi tänään, ja muistin että multahan löytyy reilusti kuivattuja sieniä. Kantarellit muutamaksi tunniksi veteen likoomaan ja sitten pääsinkin jumpan jälkeen kokkailemaan kantarelli-korianterikeittoa. Tuli ihanaa vaikka itse sanonkin :)


Helppo Kantarellikeitto:

-Kantarelleja tai muita sieniä n.500g/3dl kuivattuja
-Iso sipuli
-Ruokakermaa 2 dl
-Vehnäjauhoja 2 rkl
-Voita 1 rkl
-Kasvisliemikuutio
-4dl vettä
-Korianteria oman maun mukaan
-Suolaa ja pippuria 

Laita voinokare kattilaan sulamaan ja kun voi on sulanut heitä sipulisilppu sekaan ja pyörittele hetki. Tämän jälkeen pienemmäksi silputut sienet kattilaan ja kuullota niin kauan että sienistä lähtee nesteet pois. Seuraavaksi jauhot, kasvisliemikuutio (jonka sulatin 4dl vettä) ja ruokakerma sekaan ja anna kiehahtaa nopeasti. Lopuksi tuore korianteri joukkoon ja mausteet. Sitten vaan sauvasekoittimella soseutetaan keitto sileäksi.

Sitten seuraakin paras osa, syöminen. 


Sosekeitot lämmittää ihanasti näin kylmällä säällä ja kaveriksi sopii maailman paras ruisleipä eli jälkiuunileipä juustolla ja aurinkokuivatun tomaatin siivuilla.

Muistakaahan syödä hyvin!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kysy pois