torstai 14. maaliskuuta 2013

Urheiluajatuksia

Heipparallaa mussukat!

Mun arkinen ajankäyttöni rajoittuu nykyään aikalailla koulun-työn ja urheilun pariin. Oma urheiluhistoriani ei ole kovin kummoinen, lapsena kävin satujumpassa ja kuuluin Toijalan naisvoimistelijoihin, sekä satunnaisesti ratsastin. Ylä-asteella tanssin muutaman vuoden ja kokeilin myös futista ja silloin tuli myös ensikosketus spinningiin ja saleiluun. Tosissani innostuin urheilusta varmaan viitisen vuotta sitten, ja liityin Motivukselle. Siitä lähtien on kipinä vain kasvanut ja olen kokeillut uusia lajeja. Yhtenä suurena saavutuksena itselleni on kun "opin" juoksemaan puolitoista vuotta sitten ja juoksu vei mukanaan. Nykyään pyöräilen, juoksen, käyn eri ryhmäliikuntatunneilla (lempparina iihana bodycombat), uin ja käyn salilla satunnaisesti ja en voisi kuvitellakkaan elämää ilman urheilua.

Olen myös tutustunut viimevuosina todella paljon ravintoon ja erilaisiin dieetteihin, rakastan lukea ja oppia uusia terveellisiä ja herkullisia ruokareseptejä. Mistä moinen avautuminen? Tuntuu että terveys, hyvinvointi ja liikunta on niin keskeinen asia elämässäni, että halusin jakaa sen tännekkin. Oon löytänyt myös muutamia huippuja treeniblogeja joita tulee seurailtua ja täytyy myös myöntää että Pakkotoistoa tulee myös luettua :D

 Kuva

Välillä urheilukärpänen kuitenkin katoaa hetkellisesti kuin savuna ilmaan, ja silloin onkin hyvä muistutella itselleen että miksi sitä tekee ja miten hyvä fiilis siitä tulee. Tavoitteet ja unelmavartalo tietysti myös mielessä. Tänään tarvitsin vähän lisäboostia treenaukseen ja tilasin Sportsdirectiltä ihania treenikamppeita.


Ohuet juoksuhanskat nyt kevääksi (ah en malta odottaa että pääsee juoksemaan), treenilaukku, pari toppia, mukavan oloiset caprit ja uusi söpö juomapullo. Oonko kertonut että ilmoittauduttiin muutaman ystävän kanssa Naisten kympille? Juu, eli siinä yksi lisämotivaatio aloittaa juoksu hetimmiten. 

Tähän loppuun voin vielä tunnustaa että olen alkanut syömään aamupalaksi tätä niinkutsuttua bodariaamupalaa; eli kaurapuuroa raejuustolla ja mehukeitolla. Olin aluksi todella skeptinen maun suhteen, mutta yllättäen se olikin ihan superhyvää ja nyt melkein odotan jo illalla tulevaa aamupuuroa :D 

Tällaista avautumista tällä kertaa, jatketaan vähän kevyemmillä aiheilla seuraavaksi. Ihanaa viikonjatkoa ja kohta se viikonloppukin on jo ovella!

1 kommentti:

  1. Oi ihanan näkönen toi täytetty avokado! Ja muutenki kivoja juttuja, itekki pitäis ostaa juoksuhanskat! Ja oon monesti katellu netistä tota "just do it toppia", mutta vielä en oo ostanu :D

    VastaaPoista

Kysy pois